|
|
Pitkään valmisteltu RTL:n ja VR Akavan yhteinen työehtosopimus, VR Konsernia edustavan työnantajajärjestö LTY:n kanssa allekirjoitettiin 22.6. Sopimuksessa yhdistetään erillisten sopimusten useat palkkausjärjestelmät yhdeksi, koulutuspohjasta riippumattomaksi palkkajärjestelmäksi, jossa kaikki tehtävät kuuluvat Columbus-palkkausjärjestelmän piiriin, mutta yli tason 26 arvioiduissa tehtävissä toimivat siirtyvät henkilökohtaiseen palkkaukseen.
RTL:n puheenjohtaja Esko Salomaa on tyytyväinen solmittuun sopimukseen. "Kyseessä on todellinen win-win ratkaisu. Työnantaja voi entistä vapaammin määrittää vaativimpien tehtävien palkat ja toisaalta Ammattijärjestön mahdollisuudet seurata ja vaikuttaa taulukkopalkoissa toimivien etuja paranevat. Todella suuri merkitys on myös sillä, että sopimusehdot ovat kaikilla teknisillä ja akateemisilla nyt samat. Aika näyttää avaako uusi sopimus myös laajemman yhteistyön toimihenkilöjärjestöjen välillä."
Loppuvuosi 2010 on siirtymäaikaa vanhasta järjestelmästä uuteen, joten uusi järjestelmä on käytössä täysimittaisesti vuodenvaihteen jälkeen.